GANG BANG KAIKILLE

Karttaa ei ole saatavissa

Päiväys ja aika
Date(s) - 27/05/2023
19:00 - 23:45

Kategoriat


Wildclub on tasokas ja siisti eroottisuuteen innostava ja varustelultaan kokeilut mahdollistava, monipuolinen 600 neliön aikuisviihde keskus. Olemme toimineet vuodesta 2007 Uudellamaalla Espoon ja Kirkkonummen rajamailla, n. 25 km Helsingin rautatieasemalta. Meillä on turvallinen ja suvaitseva ilmapiiri ja täällä voitte toteuttaa omia -ja yhteistä fantasioita.

Toiminta perustuu vapaaehtoisuuteen ja keskinäiseen sopimiseen sekä toisten huomioon ottamiseen. Olemme sopineet, että illoissamme noudatetaan salassapitoa, ohjeita ja hyvää käytöstä. Vieraamme saapuvat iltoihin eri reittien kautta Suomesta ja ulkomailta. Clubimme on saanut hyvää palautetta ja moni on kertonut, ettei meno Wildclubilla ole kuppikuntaista. Täällä otetaan uudetkin aina lämpimästi vastaan.

Järjestämme kolmenlaisia iltoja eroottisia, kinkybileitä sekä Gang-Bang ryhmäseksibileitä. Kartano mahdollistaa myös upeat puitteet erilaisille omille tapahtumille (vaikka omaan gb:hen, synttäreille, hääpäivän viettoon, valo- ja videokuvauksiin, tantrahierontaan, yllätysbileisiin kavereille, pikkujouluihin, polttareille, erilaisille teemakursseille jne. Voit myös vuokrata tiloja kahden tai oman ryhmän käyttöön erilaisiin tarkoituksiin.

Tiloissa toimii myös BDSM studio Villi-Ira ja sessiot kartanon Dominoiden ja Masterin kanssa ovat mahdollisia.

Vuokraamme myös tiloja ma-su klo 10-23 kaikille. Hintaan 50 eur/h/ hlö. Varaa ennakkoon [email protected]

Tarkemmat ohjeet löytyvät wildclub.fi ja www.villi-ira.net

Liitythän myös maililistallemme, sillä sen kautta ilmoitamme tulevista illoista ja mahdollisista muutoksista.

Löydät meidät myös: instagram.com/wildclubi.

>

New Report

Close