Fetissi – ja kinkyhenkisten yhteisö Keskustelufoorumi Ilmoitukset Mikä on sinua varten Wildclubilla 2022?

  • Mikä on sinua varten Wildclubilla 2022?

    Posted by villiira on 31.1.2022 klo 14:04

    Olet ehkä kuullutkin, että Wildclub on tasokas ja siisti eroottisuuteen innostava ja varustelultaan kokeilut mahdollistava, monipuolinen 600 neliön aikuisviihdekeskus. Olemme toimineet jo 14 vuotta täällä Uudellamaalla Espoon ja Kirkkonummen rajamailla, n. 25 km Helsingin rautatieasemalta. Meillä on turvallinen ja suvaitseva ilmapiiri ja täällä voitte toteuttaa omia -ja yhteistä fantasioita.

    Toiminta perustuu vapaaehtoisuuteen ja keskinäiseen sopimiseen sekä toisten huomioon ottamiseen. Olemme sopineet, että illoissamme noudatetaan salassapitoa, ohjeita ja hyvää käytöstä. Vieraamme saapuvat iltoihin eri reittien kautta Suomesta ja ulkomailta. Moni on kertonut, ettei meno Wildclubilla ole kuppikuntaista. Täällä otetaan uudetkin aina lämpimästi vastaan.

    Järjestämme kolmenlaisia iltoja eroottisia, kinkybileitä sekä Gang-Bang ryhmäseksibileitä. Kartano mahdollistaa myös upeat puitteet erilaisille omille tapahtumille (vaikka omaan gb:hen, synttäreille, hääpäivän viettoon, valo- ja videokuvauksiin, tantahierontaan, yllätysbileisiin kavereille, pikkujouluihin, polttareille, erilaisille teemakursseille jne.. Voitte myös vuokrata tiloja kahden tai oman ryhmän käyttöön erilaisiin tarkoituksiin.

    Tiloissa toimii myös BDSM studio Villi-Ira ja sessiot kartanon Dominoiden ja Masterin kanssa ovat mahdollisia.

    Tapahtumat:

    Eroottiset illat: Pareille, naisille ja 5:lle ennalta sovitulle varamiehelle

    BDSM/fetish/kinky bileet: Oman jo ennalta tutun seuralaisen kanssa saapuville.

    Gang-Bang illat: Kaikille!

    ________________________________________

    Ilmoittautuminen:

    Meille illan vieraat saapuvat monien eri reittien kautta.

    Virallinen ilmoittautuminen bileisiin:

    *Pareille ja naisille lähettämällä SMS viesti Iralle numeroon 0440555602 esim. Mies/nimi, Nainen/nimi, pvm 24.4)

    Varamiesten on sovittava osallistuminen erikseen eroottisiin iltoihin (5 miestä), ja ilmoittauduttava soittamalla Iralle.

    *Gang-Bang bileisiin on suurempi määrä miehiä tervetulleita ja niihin tekstarilla ilmoittautuminen.

    *Kinkybileissä ei ole varamieskäytäntöä ja niissä illoissa leikitään oman parin/kumppanin kanssa.

    HUOM! Lähetämme jatkossa AINA SMS vahvistusviestin, joten valmistaudu sen näyttämiseen ovella saapuessasi.

    ________________________________________

    Aukioloajat ja hinta:

    Ovet avautuvat klo 19.00 ja ilta päättyy 01.00. Odotamme että ennalta sovitut varamiehet saapuvat infoon 18.45. Ensikertalaisten kierrokset alkavat klo 19.30. Mikäli estyt tulemasta, olethan reilu ja ilmoitat siitä. Sisäänpääsy maksu on 60 € henkilöltä. Maksuvälineet: käteinen, luotto/pankkikortti, MobilePay.

    ________________________________________

    Saapuminen:

    Omalla autolla tai taksilla. Järjestämme myös tilataksikyydin Helsinki Vltava-Wildclub.

    Kimppakyydin aikataulu:

    Mistä: Helsingin rautatieasemalta ravintola Vltavan vierestä (Postin parkkipaikalta)

    Lähtö: 18.30

    Paluu: 01.00 (paikka varataan nimilistaan paikan päällä klubilla)

    Hinta: 10 € per henkilö / suunta.

    Kimppakyytiin ilmoittaudutaan suoraan luottokuski Jarille. Numero tulee kutsussa. Varaa paikkasi SMS/WhatsApp etunimellä ja muista laittaa mukaan päivämäärä. Jos estyt, peruthan paikkasi, kiitos!

    ________________________________________

    Lisätietoja: ja tarkemmat ohjeet löydät wildclub.fi.

    Liitythän myös maililistallemme, sillä sen kautta ilmoitamme tulevista illoista ja mahdollisista muutoksista.

    Seuraa myös täällä: instagram.com/wildclubi.

    ________________________________________

    Olette lämpimästi tervetulleita!

    Terveisin,

    Ira & Jukkis

    villiira vastasi 1 kuukausi, 1 viikko sitten 1 Jäsen · 1 Vastaus
  • 1 Vastaus
  • villiira

    Jäsen
    25.10.2022 klo 07:16

    Tänä vuonna vielä kahdet eroottiset bileet jotka on tosin loppuunmyyty sekä kinkypikkujoulu johon mahdutte vielä mukaan. Ensi vuoden kalenteri on myös jo suunniteltu. http://www.wildclub.fi

>

New Report

Close