2 keskustelijaa
1 vastaus
  • Julkaisija
    Julkaisut
  • #100003243
    SpecularHaze
    Osallistuja

    Olisi halussa täydennystä ja päivitystä nahkavaatekomeroon. Onkelemana vain on, etten tiedä mistä sitä saisi.

    Kotimaan nahkamarkkinat näyttävät kutistuvan vuosi vuodelta; täällä Pirkanmaan suunnalla tiesin vain Mettisen liikkeen, ja sekin sulki ovensa jo hyvän aikaa sitten. Pitänee siis haalia tavaraa ulkomailta, mutta paikan päälle en pääse ja nettitilaaminen on vähän kuin ostaisi sikaa säkissä, joten suositukset hyvistä kauppasivuista olisivat tarpeen. Tähän mennessä olen hankkinut muutaman vaatekipaleen Bocklederin puodista. Kelpo kamaa mutta jokseenkin halvan oloista, joten pikkaisen korkeampi laatu olisi mieleen. Ei mitään Langlitz-tasoa kuitenkaan, rahaa on mutta ei kuin rosvopäälliköllä.

    Haussa tällä hetkellä olisivat hyvät, perus farkkumallin nahkahousut ja myös jonkinnäköiset saappaat – ratsastustyyliset, mahdollisimman vähän solkea ja nyöriä ja muuta.

    Olen housupuolta silmäillyt Leather Maniacsin sivuilta, mutta koska arveluttaa hypätä sokkona sekaan laadun puolesta, kaikki vinkit otetaan vastaan!

    Saappaista ei ole vielä juurikaan hajua. On tullut vilkuiltua yhtä Uuden Seelannin suunnalla toimivaa näköisasusteliikettä jotka tekevät tyylikkäitä Star Wars-nahkasaappaita käsityönä, mutta jos lähempää löytyy ja nopeammin tulee niin aina parempi.

    #100003260
    Masken
    Osallistuja

    Nuo yhteisön puolelle kirjoitetut vastaukset ei näemmä näy täällä foorumin puolella….

Topic tags

You must be logged in to reply to this topic.

Jäsenet