WildClub

Wildclubilla Uudellamaalla kutsuilloissa on vieraillut yli 10 vuoden ajan mukavia eri-ikäisiä vieraita ympäri Suomen ja maailman. Uudet ovat aina tervetulleita mukaan. Voit tutustua mielenkiintoisiin ihmisiin tai vain seurailla illan kulkua. Clubilla on tilava saunaosasto ja tanssimiseen aula, tanssitanko sekä tietenkin peuhaamistilaa löytyy eri huoneista. Huoneet on kalustettu tunnelmaltaan, väritykseltään ja valaistukselta miellyttäviksi. Tilat ovat siisti, upeat ja suuret 600 neliötä kolmessa kerroksessa. Sijaitsemme Kirkkonummella ja hotellivaihtoehtoja löytyy läheisyydestä. Illan teemat eivät rajoita illan kulkua. Iltaan pukeudutaan oman maun mukaan kevyesti ja eroottisestikin.

Wildclub Kartano

KENELLE:

Illat ovat pareille ja naisille. Yksinäisiä miehiä otamme vain 5 per ilta. Miespaikat ovat suosittuja ja niihin on helposti 2 kuukauden jonot. Gang bang iltoihin kaksi kertaa vuodessa pääsee enemmän hyvin käyttäytyviä miehiä.

KÄYTÖS:

Korostamme hyvää käytöstä ja ennen mukaan menoa on jokaisella kerralla, aina kysyttävä lupa. On myös annettava toimintarauha sopivalla katseluetäisyydellä. Jutelkaa rohkeasti mieltymyksistänne ja tehkää tuttavuutta.
Olemme erilaisia ja arvostakaamme sitä. Illoissamme viihdytään hyvän ilmapiirin vuoksi, toiset pitävät katselusta ja osa nauttii olla katselun kohteena.

Illassamme:
Vain katsellen
Kahdestaan kumppanin kanssa muiden ollessa samassa tilassa
Parinvaihto toisen parin kanssa
Kolmen välinen
Isommissa ryhmissä
Sovittuna erikseen ilman omaa kumppania
Bi/ lesbo/gay- kokemukset

Jos tulet henkisesti tai fyysisesti loukatuksi, ota välittömästi yhteys Iraan. Puutumme asioihin vain illassa, sillä jälkikäteen selvittely on hankalaa. Ei-sanan käyttö on kaikille sallittua eikä siitä kannata kenenkään loukkaantua, olemme kaikki saaneet pakkeja;) Seuraamuksena sääntöjen rikkomisesta on vuoden porttikielto iltoihin.

Pidämme suumme kiinni ja jätämme kirjoittamatta sosiaalisessa mediassa keitä illoissamme vierailee, sillä harvapa meistä haluaa tulla tunnetuksi harrastuksestaan esimerkiksi perhepiirissä tai työpaikalla. Mikäli haluat olla illassa anonyymisti puolinaamari tekee kasvosi varsin tunnistamattomaksi. Illassa on voimassa puhelimen ja kameran käyttökielto.

SISÄÄNPÄÄSY JA HINTA:

Ovet avautuvat klo 20.00 ja ilta päättyy 03.00 On toivottu, että tulisitte kaikki mahdollisimman samoihin aikoihin aloituksen tienoilla. Mikäli estyt tulemasta olethan reilu ja ilmoitat siitä. Ilta on 50€ hengeltä ja maksu käteisellä saapumisen yhteydessä.

TAVAROIDEN SÄILYTYS:

Meillä on kullekin parille pieni yhteinen ( 25*30*50) lukollinen lokero, joten ota tavaraa mukaan vain vähän. Lokerossa kengille on pussi. Tupakoitsijoille tupakkaturkit ja vilttejä sekä tossuja.

TARJOTTAVAA:

Illassa pikkuruokailua luvassa kello 21-24 välillä. Iltamme ovat huumeettomia ja vieraat käyttävät alkoholia kohtuudella. Ota omat alkoholijuomat mukaan.

SAAPUMINEN:

Autot Kauklahden juna-asemalle Hansatie Espoo ja sieltä yhteistakseilla clubille 3,5 km. Mikäli järjestät autosi täyteen ja siinä on 5 henkeä, saat luvan ajaa pihaan asti alkuillasta niin kauan kuin autoja mahtuu. Halutessasi voit ajaa myös Kauklahden juna-aseman kautta klo 20 ja ottaa muita kyytiin. Clubin pihalla on autojärjestäjä vastaanottamassa teitä. Naapurien pihoille ja teille ei saa jättää autoja. Esittelemme uusille vieraille tilat, joten saavuttehan klo 21 mennessä.

MITEN PÄÄSEN MUKAAN?

1. Sivumme:
Lukekaa yhdessä kumppanin kanssa sivut huolella läpi ennen iltaa www.wildclub.fi

2. Liity maililistalle:
Sivujemme kautta maililistalle ja pysyt ajantasalla tulevasta sekä saat ennen iltaa koskevaa mailia. http://www.wildclub.fi/parinvaihto/index.php/ilmoittautuminen

3. Ilmoittaudu iltaan tekstarilla:

Parit ja naiset:
Kun olet varma tulostasi, ilmoittaudu iltaan tekstiviestillä (päivämäärä ja etunimi.)

Varamiehet:
Paikat ( 5 kpl) ovat suosittuja,ja ilmoittautumiset vain puhelimessa.
GB iltaan (kaksi kertaa vuodessa) miehiä mukaan enemmän.

Varamies

Numeromme kannattaa tallentaa kännyyn. Lähetämme vastausviestin (tekstari vain siinä tapauksessa, jos ilta on täynnä. Emme siis lähetä erikseen vastausviestiä. Mikäli estyt, ilmoitathan peruutuksen 0440555602..

4. Kartta:
Kutsun mukana mailissa. Pihaamme saavutaan taksilla.

Vieraile virtuaalisesti:
http://www.wildclub.fi/parinvaihto/images/virtuaaliesittely/wildclub.html

Musavideo:
http://www.wildclub.fi/parinvaihto/index.php/esittely

Kuuntele broadcast:
Mitä tapahtuu swingersbileissä ja miten niihin pääsee mukaan?
https://www.kieku.com/channel/PETIPUHETTA/ae8f920f-42db-4a4b-b532-e58001f14aff

WILDCLUB | BILEKALENTERI | 2018
27.01.2018 PITSIÄ
17.02.2018 BURLESKI
24.03.2018 BI-ILTA
28.04.2018 EYS WIDE SHUT
19.05.2018 TOOGA
09.06.2018 GANGBANG
25.08.2018 SYNTTÄRIT
22.09.2018 GANGBANG
13.10.2018 FETISH/SWINGERS
03.11.2018 HALLOWEEN
01.12.2018 PIKKUJOULUT

MUITA MAHDOLLISUUKSIA:

tilojen vuokraus
juhlat, polttarit
valo/ videokuvausmahdollisuus
bondageopetus
tantrakoulutus
sessiot eri kokoonpanoilla

Wildclub sessiot

TERVETULOA!

www.wildclub.fi

Pervpark

PervPark järjestää kinky kokemuksia kaipaaville yhteisiä illanviettoja. Järjestäjinä toimivat pitkän linjan pervoilijat sekä myös vähän aikaa sitten tämän maailman löytäneet innostuneet harrastajat. Iltojemme aikana voi tapahtua mitä vain, tietenkin turvallisuus ja terveys huomioiden.

Pervpark

Mikä on Pervpark?

Pervpark illat järjestetään Wildclubilla joka on kartanotyyppinen aikuisten kutsuvierastalo. Tilaa on suuremmallekin vierasmäärälle, eikä illassa pääse tuntumaan ahtaalta. Leikkitilaa siis riittää sekä intiimimpään että privaattiin ja yhteiseen oleiluun. Talon tunnelma on salaperäinen ja mielenkiintoinen ja valaistuksella muunneltavissa kunkin illan mukaan. Huoneet ovat sisustukseltaan eri teemaisia, väritykset ja fiilikset vaihtuvat huoneittain. Puitteet ovat kansainvälisestikin vertailtuna tasokkaat ja käytetyt materiaalit ovat näyttäviä ja laadukkaita, talossa on luksuksen tuntua.

Wildclub

Koko hulppeat 600 neliötä on rakennettu ja kalustettu juuri tällaisia iltoja varten. Iltaa vietämme kolmessa eri kerroksessa ja sään salliessa myös osa talon parvekkeista on laitteineen leikkikäytössä. Kalusteet on valmistettu mitttilauksena suomalaisella käsityötaidolla. Jos jotain valikoimastamme kuitenkin mielestäsi puuttuu, niin laita sähköpostia tulemaan, otamme mielellämme vastaan ideoita ja ehdotuksia uusien laitteiden suhteen.

Käy katsomassa virtuaaliesittely Wildclubista

Pervpark on paikka, jonne kaikki ovat tervetulleita toteuttamaan itseään ja omia fantasioitaan riippumatta niiden laadusta, seksuaalisesta suuntautumisesta, sukupuolesta tai sukupuolettomuudesta. Tarjoamme valvotussa ja turvallisessa ympäristössä mahdollisuuden päästää sisäinen perverssisi hetkeksi vapaalle.

Mitä tapahtuu?

Nämä ovat yksityiset kutsuvierasbileet, jotka järjestetään Wildclubin tasokkaissa upeissa tiloissa. Illat on toteutettu niin, että ne varmasti kiihottavat mielikuvitustasi. Tarjolla on musiikkia, tanssia, live-esityksiä ja mahdollisuuksia omaan sessiointiin erittäin hyvin varustetussa ja ravintolaa privaatimmassa ympäristössä, jossa voit rauhassa uppoutua omiin fantasioihisi.

Pervpark orjatar Sitomista / bondagea Pyllyt paljaana valmiina piiskattavaksi

Bileissämme voit syödä, juoda ja tanssia, sitoa, olla sidottuna, piiskata tai saada piiskaa, alistaa tai alistua, nauttia mielimateriaaleistasi tai kehon eri osista, kiihottua katselemisesta, tai katseiden alla olemisesta.Rakasteluun meillä on oma alue alakerran siihen tarkoitukseen merkityssä darkroomissa jossa voit sekstailla ilman että kukaan siitä häiriintyy.

Turvallisuus ja hyvä käytös on meille kaiken A ja O. Sessiointi, leikit ja kaikki muukin tekeminen illan aikana perustuu aina keskinäiseen sopimiseen ja toisen huomioon ottamiseen, bile-etikettiin on siis jokaisen syytä tutustua huolella ennen saapumista. Kaikki käytössä olevat laitteet ovat hyväkuntoisia ja turvallisia ja PervParkin henkilökunnalta voi kysyä niiden käyttöön opastusta. Mitään osallistumispakkoa sessioihin tai muihin aktiviteetteihin ei ole. Olet aivan yhtä tervetullut iltoihimme vain tanssimaan, katselemaan ja nauttimaan tunnelmasta.

Talossa ei ole anniskeluoikeuksia ja siksi illan aikana nautittavat juomat on tuotava itse mukanaan. Järjestäjien puolelta tarjolla on pientä iltapalaa ja alkoholittomia juomia. Humalatilassa sessiointi ei ole fiiliksiltään aitoa joten alkoholin käytön toivomme olevan käyttäjillä hallussa.

bondageköysi anaali sekä vagina koukut

Käytössä olevat laitteet:

* t- ja x-ristit
* talja 5 metrin nostoihin ja ilmabondageen
* ylä -ja keskikerroksessa olevat pystykalterihäkit
* kulmatuoli
* säilytysverkko
* kolmitasopukki
* seisontakulmapukki
* pii-pukki
* 2 slingiä
* pää-jalka-käsipukit
* erilaisia pienempiä käsi -ja jalkatelineitä
* umpinainen pääpukki
* bondagepöytä
* patjoja oleiluun
* metallinen lattiatasopukki
* kulmapukki
* panokone
* onnenpyörä
* hierontapöytä
* säilytyshäkki

Parvekkeella lisäksi käytössä sään niin salliessa:

* yhteishäkki useamman orjan säilytykseen
* taljalla ilmaan nostettava säädettävä seisontahäkki
* maailmanpyörä
* pyörivä tuoli
* seisontapukki
* slingi

Miten pukeutua?

Näihin iltoihin pukeudutaan. Bileissämme voit olla pukeutuneena nahkaan, kumiin, latexiin tai pvc:hen.Tyylisi voi yhtä hyvin olla eroottinen, fantasia, glamour, gootti, kinky tai joku muu. Kaiva siis esille korsetti, nahkahousut tai pvc mekko jne…., ota mukaan tuhma lelukassisi ja tule nauttimaan juuri sellaisesta illasta kuin haluat.Toivomme, että ihastutat sillä, että olemuksessasi on oikeanlaista asennetta ja silmänruokaa joka luo tunnelmaa.

kireitä kumiasuja / latex-asuja korsettimekko sekä stay-up sukat kumiperse

Miten pääsen mukaan?

Järjestäjätiimimme on myös moninainen sekoitus mm. kinky, swinger, queer ja fetish taustan omaavia ihmisiä. Parhaat bileet mielestämme syntyvätkin laajalla kirjolla. Olethan täysi-ikäinen ja omaat avoimen mielen ja halun etsiä ja toteuttaa omia fantasioitas? Tarjoamme turvallisen, suvaitsevaisen ja lämminhenkisen ympäristön, jonne voit tulla juuri sellaisena kuin olet.

miespalvelijatar

Illoissamme on mukana:

* heteroita, homoja, lesboja, bissejä
* jalkoja, pakaroita, haaroja, tissejä
* miehiä ja naisia tai muita, sukupuoleltaan moninaisia
* fettareita, voyeristeja, kinkyjä, tiittejä
* silkkiä, pitsiä, nahkaa, kumia, niittejä

Emme voi taata sinulle iltaan leikkikaveria, joten varmimmin valmistaudut iltaan tulemalla seuralaisen kanssa. Aikaisempaa kokemusta tai minkään kinky -tai fetish yhdistyksen jäsenkorttia sinun ei tarvitse omata. Kaikkihan me olemme aloittaneet joskus ja kokemuksesta voisi jopa sanoa, että mikään ei ole sen jännittävämpää kuin se eka kerta. Pervparkin ystävällinen ja mukava henkilökunta on taatusti tukenasi ottaessasi ensiaskelaita matkalla mielesi salaiseen puutarhaan.

Tietenkin myös pitkän linjan kinkyilijät ovat lämpimästi tervetulleita, tarjoamme hyvät puitteet yhteiseen harrastukseemme. Voimme varmasti tarjota hyvän lisän jokaisen pervon bilekalenteriin, ehkäpä erilaisin maustein varustettuna.

Toimi seuraavasti:

1. Tutustu:

Sivuihimme näihin sivuihin huolella niin saat kaiken iltaan liittyvän tiedon pukeutuminen, etiketti jne. www.pervpark.fi

2. Liity sitten postilistalle:

Jotta olet kutsuvieraamme, liity sivujemme kautta postilistalle ja näin myös pysyt ajan tasalla tulevasta.

3. Ilmoittaudu tekstarilla:

Kun olet varma tulostasi, ilmoittaudu iltaan nimimerkilläsi tekstiviestillä 0440555602. (päivämäärä ja etunimesii). Lähetämme vastausviestin tekstarin vain siinä tapauksessa jos ilta on täynnä. Emme siis lähetä erikseen vastausviestiä. Mikäli estyt, ilmoitathan peruutuksen.

4. Kartta:

Saat sen kutsun mukana joka tulee viimeistään päivää ennen iltaa. Kun olet liittynyt kutsuvieraaksi.

5. Pukeutuminen:

Mikäli tiedostat sinulla olevan tietyn henkilökohtaisen fetissin johonkin materiaaliin tiedät toki miten pukeudut. Kaikilla ei varsinaista pukeutumisfetissiä ole, mutta kinkyisessä bilepukeutumisessa pukeudutaan usein nahka, kumi ja pvc asuihin. Nettikaupoista voi näppärästi tilata päälle pantavaa.

6. Saapuminen:

Pihassamma ei ole parkkitilaa, joten jättäkää autot Kauklahden juna aseman parkkiin. Järjestämme luottotaksikyytejä Kauklahdesta ja Helsingistä. Lähitaksit juna-asemalle p.0910662430. Luottotaksit kauempaa tuleville p.0451098689.

7. Maksu:

50 euroa hengeltä ovella käteisellä.

8. Muut palvelut:

Pariskunnilla on myös mahdollisuus vuokrata PervParkin tiloja omaan sessiokäyttöön hintaan 100€ / tunti. Pienryhmät (8-16 henkeä) voivat järjestää myös omia illallisia.

Saapuminen ja yhteystiedot

Kaikki tällaiset hyvät illat ja mestat ovat maailmallakin jonkin matkan päässä. Sinulla on kuitenkin hyvä syy saapua kauempaakin, sillä ilta on varmasti sen arvoinen. Wildclub sijaitsee Uudellamaalla, kehä kolmosen varrella, 25 km Helsingin rautatieasemalta. Ymmärräthän, että pidät osoitteen saatuasi sen vain omana tietonasi. Voit tulla taksilla tai jonkun tuomana. Valitettavasti parkkitilaa meillä ei täällä ole. Meillä on myös luottotaksijärjetelyt Helsingistä ja Kauklahden juna-asemalta ( 3,5 km clubille). Niistä tarkemmin kutukirjeessä. Kuljettajaa kannattaa pyytää ajamaan (uutta tammikuussa 2013 avattua reittiä). Lähetämme sinulle kutsun mukana kartan mailitse joka on varminta tulostaa mukaan.

Yhteystiedot:

Puh:+358(0) 440 555 602

ma-pe klo 10-20, la klo 12-03

email: info (at) pervpark.fi

Pervpark kinkybileet sekä muut tapahtumat löydät ilmoitusosiosta sekä tapahtumakalenterista

Kinkybileet Suomessa

Kinkybileet tarjoaa mahdollisuuden tutustua muihin fetissi- ja kinkyhenkisiin ihmisiin.

Kinkybileet tarjoaa mahdollisuuden tutustua muihin fetissi- ja kinkyhenkisiin ihmisiin. Suomessa järjestetään muutamia isompia alan kinkybileitä, jonne kannattaa mennä mikäli suinkin mahdollista. Lisäksi Suomessa järjestetään pienempiä tapahtumia, joissa ei välttämättä ole dresscodea eli pukeutumissääntöä joka tarkoittaa, että ilman fetish-tyylistä asua ei ole kinkybileisiin asiaa. Nahkafoorumin ilmoitusosiossa on mainintaa tulevista bileistä sekä Tapahtumat osiossa.

Bizarre Club järjestää säännöllisin väliajoin laadukkaita kinkybileitä, mihin juhlijat saapuvat ympäri Suomea.

Bizarre Club järjestää säännöllisin väliajoin laadukkaita fetissi- kinkybileitä, mihin juhlijat saapuvat ympäri Suomea. Bileisiin on järjestetty bussikuljetuksia ja bileviikonlopulle on varattu hotellihuoneita. Jyväskylä sijaitsee maantieteellisesti keskellä Suomea, jonne kaikkien on varsin helppo tulla joka suunnasta. Lisätietoa löydät osoitteesta http://www.bizarreclub.fi/bileet.html

Project L – latex-asuja normaalielämässä

Project L kumiasuja, latex-asuja normaalielämässä. Kotikäytössä

Project L on valokuvaustaideprojekti, jonka tarkoituksena on saattaa latex-asuja tavallisten ihmisten maailmaan ilman sitä seksuaalisuutta, mikä uhkuu usein geneeristen fetissikuvaajien tuotoksista. Kuvien teemana on esittää lateksia ja muitakin fetissejä arkipäivän töissä, ammateissa, harrastuksissa ja muissa vastaavissa arkielämän jutuissa yhdistellen tavallisia vaatteita kumin kanssa.

Project L – Kumiasuja normaalielämässä – nahkafoorumi.com

Miesten ja naisten kumiasut netistä?

Miesten ja naisten kumiasut netistä

Miesten ja naisten kumiasut netistä? Oletko harkitsemassa kumiasun ostamista, mutta et tiedä mistä löytyisi kumiasuja myyviä liikkeitä ja verkkokauppoja? Nahkafoorumi on koonnut kotimaan ja ulkomaan kumiasuja myyvät verkkokaupat ja myymälät yhteen paikkaan, josta pääset helposti vertailemaan eri kauppojen tarjontaa.

Täältä löydät kattavan listan kumiasuja myyvistä liikkeistä sekä verkkokaupoista suomessa sekä ulkomailla.

Täältä löydät pelkät suomessa toimivat kumiasuja myyvät liikkeet.

Lisää keskusteluja kumiasuista löydät nahkafoorumin latex-asut osiosta keskustelua kumiasuista

Latex-asujen hoito- ja säilytysohjeita

Oletko ostanut ensimmäisen latex-asun, etkä oikein tiedä, että miten asua pitäisi käsitellä ennen sekä jälkeen käytön? Nahkafoorumista löydät latex-asujen hoito- ja säilytysohjeita sekä käyttäjien vinkkejä.

Oletko ostanut ensimmäisen latex-asun, etkä oikein tiedä, että miten asua pitäisi käsitellä ennen sekä jälkeen käytön? Nahkafoorumista löydät latex-asujen hoito- ja säilytysohjeita sekä käyttäjien vinkkejä. Latex-asujen hoito- ja säilytysohjeita

Olet varmasti myös saanut lattiat liukkaiksi, kun olet kiillottanut latex-asuasi kiillotussuihkeella? Tähän ongelmaan on ratkaisu ja se on Pjur Cult Dressing Aid ->  Pjur Cult Aid & Conditionerin ainutlaatuisen koostumuksen ansiosta tiukasti istuvien kumiasujen päälle pukeminen on entistä helpompaa, myöskin jos sinulla on runsaasti karvoitusta. Helpon pukemisen lisäksi Pjur Cult myös kiillottaa, suojaa sekä hoitaa arvokkaita kumiasujasi. Ei enää liukkaita lattioita 😉

Pjur cult kiillottaa ja suojaa kumiasut / latex-asut

Nahkahousut netistä

Nahkahousut netistä? Oletko harkitsemassa nahkahousujen ostamista, mutta et tiedä mistä sellaiset voisi ostaa?

Nahkahousut netistä? Oletko harkitsemassa nahkahousujen ostamista, mutta et tiedä mistä sellaiset voisi ostaa? Nahkafoorumi on koonnut kotimaan ja ulkomaan nahkavaateliikkeet yhteen paikkaan, josta pääset helposti vertailemaan eri nahkavaateliikkeiden tarjontaa.

Täältä löydät kattavan listan nahkavaatteita myyvistä liikkeistä sekä verkkokaupoista suomessa sekä ulkomailla.

Täältä löydät pelkät suomessa toimivat nahkavaatteita myyvät liikkeet ja verkkokaupat.

Lisää keskusteluja nahkavaatteista löydät nahkafoorumin nahka-asut osiosta keskustelua nahka-asuista

 

Nahkavaatteiden hoito-ohjeet

Nahkavaatteiden hoito-ohjeet

Nahkavaatteiden hoito-ohjeet. Nahkavaatteita kannattaa hoitaa, niin ne pysyvät pidempään käyttökelpoisina

Nahkavaatteiden hoito-ohjeet:

NAPPA-NAHKA
Nappanahkaiseen pintaan tulleet tahrat poistetaan mietoon saippuaveteen kosteutetulla nukkaamattomalla kankaalla mahdollisimman pian, etteivät ne pääse imeytymään nahkaan. Woly-lanol on hyvä puhdistus- ja hoitoaine nappanahoille.

MOKKA-NAHKA
Mokkanahka pitää harjauksesta ja useimmat kevyet tahrat irtoavat harjaamalla.
Harjaukseen sopii vaahtosieni, joka harjausliikkeessä sähköistyy ja kerää tehokkaasti pölyä. Rasvatahrat tulee poistaa heti mahdollisimman tarkoin esim. paperinenäliinalla. Kotikonstina toimii esim. perunajauho, jota ripotellaan tahralle, talouspaperi päälle joksikin tunniksi. Huulipuna, meikki yms. tahrat poistetaan tavallisella valkoisella pyyhekumilla ellei mokkakumia ole käytössä. Hiekka tms. lähtee parhaiten harjaamalla tahrakohta vasta kun se on kuivunut. Vaikeasti poistettavat mm. maali- ja veritahrat pitäisi poistaa välittömästi. Kuivuessaan ne syöpyvät mokkaan kiinni. Jos pesu on tarpeen ota yhteyttä ammattipesulaan – Älä pese pesukoneessa !

SILITYS
Nahkapukineita voi silittää. Käytä aina silitysliinaa apuna ja silitä mielummin nurjalta puolelta, jottei viimeistely vaurioidu. ”Höyryprässin” saat kostuttamalla kangasta. Tämä menetelmä on tehokas apukeino, jolla voit poistaa esim. nahkahousujen polvipusseja sekä nahkahameiden venymisiä.

TUULETUS

Kaikki luonnonmateriaalit, kuten nahkakin, pitävät tuuletuksesta. Erityisesti sateen jälkeen, jolloin ilma on puhdistunut ja kosteuspitoisuus suuri.

KASTUMINEN
Nahkapukineen kastuessa kuivaa se huoneenlämmössä hyvän vaateripustimen päällä. Likomärkä nahkapukine kuivataan kuten paksu neule: vaakatasossa, muotoonsa oiottuna pyyheliinan päällä. Jos nahkapukine kuivuttuaan tuntuu kovalta, sitä voi muokata käsin, kuten käsineitä.

KAULUKSEN HOITO
Suojaa kaulus hiusten ja ihon rasvalta. Käytä huivia tai kaulaliinaa sekä suojaa kaulus ennen käyttöä ja säännöllisin väliajoin käytön aikana nahansuoja-aineilla.

SÄILYTYS
Säilytä nahka-asusi aina henkarissa hyvin muotoiltuna vaatenaulakossa.

Lisää keskusteluja nahkavaatteiden hoito-ohjeista löydät nahkafoorumin nahka-asut osiosta keskustelua nahka-asuista